Etsinnässä ohjelmistokehittäjä tai arkkitehti

Me olemme vuonna 2012 perustettu 25 hengen teknologiayritys, joka tekee sekä asiakasprojekteja että omia teknologiaratkaisuja. Konttori meiltä löytyy Jyväskylästä, mutta meillä myös täysi etäily on mahdollista ja pohjoisin adafylainen löytyykin Oulusta, eteläisin taas Espanjasta.

Olemme keskittyneet Microsoftin teknologioihin ja asiakkaamme tulevat eri aloilta, mutta muutamia referenssikeissejä ovat muun muassa Tana, Cross Wrap, Aidon ja Digia. Meidän ratkaisujamme ovat mm. automaatioalusta tiedon integrointiin ja hyödyntämiseen, automaation lisääminen, asiakasportaalin ja varaosaverkkokaupan rakentaminen sekä asiakkaan oman digitiimin jäseninä toimiminen. Meidän tekeminen on pitkälti uuskehitystä, toki joskus myös ylläpitoa.

Nyt meillä on etsinnässä muutaman vuoden kokemuksen omaava ohjelmistokehittäjä tai kokenut arkkitehti. Jos seuraavat buzz wordit tuntuvat tutulta, tämä paikka voisi olla sinulle: .NET, C#, Azure.

Meistä on kiva, jos pääset toimistolle, mutta myös täysi etä toimii. Me uskomme, että Adafy on olemassa elämää varten ja siksi meillä voi myös hyvin tehdä osa-aikatyötä, esim. 80% työaikaa.

Meitä ohjaa rakkaus teknologiaan, mikä näkyy panostuksina peer learningiin sekä mahdollisuuksiin kokeilla uusimpia teknologioita asiakasprojekteissa. Kokoonnumme mm. joka perjantai perjantaipurtaviin, jossa on tänä keväänä käyty läpi esimerkiksi uusimpia harppauksia MS-teknologioissa sekä Rustia. Olemme laajentaneet tarjontaamme myös dataratkaisuihin, erityisesti hyödyntäen Microsoft Fabricia, sekä Azure AI -ratkaisuja.

Jos olet devaaja ja kehittyminen arkkitehdiksi kiinnostaa, voimme tarjota myös kehityspolun arkkitehdiksi kokeneille osaajille.

Muut etumme voit tsekata täältä.

”Adafy on työpaikka, jossa jokainen yksilö on tärkeä. Meillä ei huku massaan, mutta ei meillä myöskään piilotella sermien takana. Matalassa organisaatiossa ja pienissä tiimeissä työskentely edellyttää itsenäisyyttä ja vastuun kantamista. Työyhteisössämme on syvällistä teknologiaosaamista, joten tukea ja oppimisen mahdollisuuksia saa varmasti. Jokainen myös vaikuttaa siihen, millainen fiilis työyhteisössämme on.”Satu

Kuulostaako sinun jutulta?

Jos kyllä, hakeminen tapahtuu täällä Linkedinin kautta.

Meidän rekryprosessiin kuuluu ensi vaiheena lyhyt juttutuokio toimarimme Satun kanssa. Sen jälkeen toisella kierroksella Satun seuraan liittyy tekninen asiantuntija, esimerkiksi CTO:mme Panu. Tarpeen mukaan teetämme myös koodaustehtävän, joka vie noin 1-5 tuntia riippuen kokemuksestasi. Tehtävän saa tehdä omaan tahtiin kotona.

Kategoriat

Microsoft julkisti tämän vuoden Ignite tapahtumassa, että SQL Server tietokannat tulevat myös Microsoft Fabricciin. Ajatuksena…

Kuka on Panu? Panu Oksala on jyväskyläläinen teknologiaintoilija, joka on viimeiset 15 vuotta viettänyt Microsoftin…

Varaa tapaaminen ja ilmainen tarvekartoitus

Jätä yhteystietosi, niin soitamme sinulle ja sovitaan tehokas tapaaminen

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Tommi Flink, Chief Revenue Officer