Teknologiakehityksen konkreettiset hyödyt liiketoiminnalle, osa 3: Datan hyödyntäminen

Jatkamme sarjaa siitä, miten yhdistetään teknologiakehityksen ja liiketoiminnan tarpeita.

Otimme asiaksemme muistutella periaatteessa yksinkertaisista perusasioista, jotka pääsevät joskus unohtumaan, kun digitaalisuudesta, industry 4.0:sta ja muusta mullistavasta aletaan puhua.

Miksi digitaalisiin teknologioihin kannattaa panostaa ja mitä hyötyjä räätälöidyillä teknologiaratkaisuilla voi olla liiketoiminnalle? Olemme purkaneet tätä teemaa kolmiosaisessa sarjassa. Jokaisessa osassa nostamme esiin yhden konkreettisen tavoitteen, mitä arvoa teknologiakehitys voi tuoda liiketoiminnalle ja esittelemme siitä oman asiakasesimerkin.

Tämän sarjan ensimmäisessä osassa nostimme tavoitteeksi liiketoiminnan kasvun ja toisessa osassa tarkasteltiin kustannustehokkuutta ja kannattavuuden parantamista. On kolmannen tärkeän tavoitteen ja hyödyn esittelyn vuoro.

Pitkäänhän on puhuttu että data on uusi öljy. Siinä mielessä totta, että data voi olla hyvin arvokasta oikein käytettynä ja maapallon tulevaisuuden kannalta kannattaa kyllä panostaa enemmän uusiutuvan datan hyödyntämiseen.

Tyypillisesti liiketoimintaan liittyvää dataa kertyy useisiin taustajärjestelmiin, mutta data on siiloutunutta, eikä datan hyödyntäminen ole ihan niin helppoa. Datasiilojen purkaminen voi pelottaa, jos datan jakamista ei pystytä tekemään hallitusti ja tietoturvallisesti. Parhaimmillaan kuitenkin oman liiketoimintadatan täysimääräinen hyödyntäminen nopeuttaa oikeiden johtopäätösten tekemistä ennakoiden. Raportoinnin lisäksi pystytään paremmin myös ennustamaan tulevaa.

Esimerkkejä valmistavan teollisuuden haasteista ja ratkaisuista jotka liittyvät datan hyödyntämisen parantamiseen:

  • Yrityksen eri toimintojen välinen tieto on hajautunut moniin eri järjestelmiin, mikä aiheuttaa epävarmuutta vaikkapa siitä, mikä on toimitusten tilanne tai millaisia eri komponenttien ja raaka-aineiden hankintatarpeita on tulossa. Ratkaisuna tähän on skaalautuva ja tietoturvallinen integraatioiden toteuttaminen ja räätälöity sovelluskehitys. Tämä mahdollistaa eri taustajärjestelmissä (esim. toiminnanohjaus-, asiakastieto-, tuotetieto-, taloushallintojärjestelmät) piilevän tiedon tehokkaamman hyödyntämisen päivittäisessä työssä, toiminnan suunnittelussa, raportoinnissa ja ennustamisessa.
  • Asiakkaille toimitetuista koneista ja niiden toimivuudesta ei saada tietoa, eikä täten lisäarvopalveluja päästä kohdentamaan oikea-aikaisesti asiakkaille. Ratkaisuna koneista kerättävän IOT-datan kokoaminen ja visualisoiminen asiakkaalle sekä after sales- palvelujen pohjaksi.

Tutustu asiakasesimerkkiimme datan hyödyntämisestä!

Adafy on toiminut pitkään Tana Oy:n teknologiakehityskumppanina.
Sähköisen konekortiston tehtävä on saada eri järjestelmissä ja tietolähteissä hajautuneena olevat myytyjen koneiden yksilökohtaiset tiedot tuotua yhteen, tehokkaan haun ja tiedonhallinnan piiriin. Koneiden tarkastuspöytäkirjat viedään digitaaliseen muotoon kokoonpanon käyttöliittymälle. Tällä mahdollistetaan esimerkiksi mittausdatan päätyminen suoraan keskitettyyn konekortistoon ja datan hyödyntäminen tehokkaasti. Kokoonpanon käyttöliittymä mahdollistaa myös työntekijöiden ohjeistamisen sujuvasti ja hallitusti. 

Tana asiakastarina

Kun pysytään perusasioiden äärellä, kyse ei ole rakettitieteestä, vaan fiksusti tehdyistä teknologiaratkaisuista, joista on konkreettista hyötyä liiketoiminnalle

Kategoriat

Microsoft julkisti tämän vuoden Ignite tapahtumassa, että SQL Server tietokannat tulevat myös Microsoft Fabricciin. Ajatuksena…

Kuka on Panu? Panu Oksala on jyväskyläläinen teknologiaintoilija, joka on viimeiset 15 vuotta viettänyt Microsoftin…

Varaa tapaaminen ja ilmainen tarvekartoitus

Jätä yhteystietosi, niin soitamme sinulle ja sovitaan tehokas tapaaminen

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Tommi Flink, Chief Revenue Officer