Etusivu » Referenssit » Enerkey
Adafy on tärkeä vahvistus ohjelmistokehitys-tiimiimme
EnerKey Enegia Solutions kehittää ja myy markkinoiden johtavaa energianhallintajärjestelmää. EnerKey-energianhallintajärjestelmällä voidaan kokonaisvaltaisesti seurata, johtaa ja tehostaa kiinteistöjen energiankulutusta. Se auttaa yrityksiä ja kiinteistönomistajia tunnistamaan energiansäästön mahdollisuudet ja kehittämään liiketoiminnan vastuullisuutta.
Lähtökohdat
Laaja järjestelmäuudistus vaati lisäkäsiä
EnerKey aloitti vuonna 2014 laajan järjestelmäuudistuksen, jota toteuttamaan tarvittiin omien osaajien lisäksi ulkopuolista vahvistusta. Mukana uudistustyössä on ollut monen eri alihankkijan työntekijöitä. Adafyn pääsi mukaan mielenkiintoiseen uudistustyöhön kahden ohjelmistokehittäjän voimin vuonna 2018.
– Yhteistyömme Adafyn kanssa on sujunut mutkattomasti ja joustavasti. Työskentely on helppoa, kun adafylaiset ovat täällä meidän toimistollamme neljänä päivänä viikossa. He ovat sujahtaneet osaksi työyhteisöämme ja nykyään meitä erottaa vain perjantain ”oman toimiston päivät”, kertoo EnerKeyn ohjelmistokehitysjohtaja Eija Kestilä.
Yhteistyö
Adafyn osaajat ovat tuoneet uusia ratkaisuja
Adafyn osaajat ovat olleet tiiviisti mukana EnerKeyn ohjelmistokehitystyössä.
– Adafyn ohjelmistokehittäjät ovat tuoneet tärkeän panoksen tiimin osaamiseen ja uusia teknologisia ratkaisuja tiettyihin osa-alueisiin. Adafyn tekemä kehitystyö näkyy mm. tärkeässä hallintatyökalussa sekä eräässä asiakkaiden käyttöön tulevassa sovelluksessa, sanoo Kestilä.
– Ohjelmistokehitys on tiimityötä, jossa kaikkien työpanos merkitsee. Adafyn osaajat tuovat tärkeän lisän ja arvokasta osaamista tiimiimme. Yhdessä olemme enemmän, ryhmän osaaminen svaa taitavien työntekijöiden myötä.
Yhteistyö vuosina 2018-2021
Valitsimme Adafyn kumppaniksemme ensisijaisesti heidän vahvan Microsoft-osaamisensa ansiosta. Adafylla on maine, että talo on täynnä osaajia.
Haluamme EnerKeyllä suosia paikallisia toimijoita, joten Adafy täytti myös tämän kriteerin.
Eija Kestilä
Ohjelmistokehitysjohtaja,
EnerKey Oy